Saimaan Golfseuran ensimmäinen seuraottelu päättyi voittoon - IG vei kuitenkin seinioreiden Naapuriottelun kokonaisvoiton
Saimaan Golfseuran senioritoimikunnan pj Pekka Hynninen onnittelee IG:n kollegaansa Jouni Urpilaista tuurannutta Pekka Ruokosta (vas.) kokonaiskilpailun voitosta yhteispistein 574 - 558.
Keväällä pelattu Best Ball päättyi IG:n 29 pisteen voittoon ja nyt loppukirin tehnyt SaiGo (entinen HCGolf) tämänpäiväisestä osakilpailuvoitosta huolimatta sai jälleen kerran tunnustaa naapurit paremmiksi kokonaiskisassa. Ensi vuonna uusi mahdollisuus!
Tämänpäivän osakilpailu pelattiin upeassa syyssäässä ja sekä kilpailijat että ennen kaikkea vierasjoukkueen kapteeni ylistivät kentän kuntoa vuolaasti: "Olen pelannut täällä pitkään, enkä muista että kenttä olisi ollut koskaan tällaisessa kunnossa", totesi Pekka Ruokonen terassilla.
Myös parikilpailun voittajajoukkueessa pelannut Matti Tauriainen muisti voittopuheessaan Holiday Clubin kentänhoitotiimiä, eikä suotta.
Julkisesti, Antti Haaja tiimeineen on tehnyt ihan huikeaa työtä koko kesän!
Kiitos, kun olen saanut olla mukana tässä muutosvuodessa,
Markku Ignatius
toiminnanjohtaja